Syksyn alkushokista on ehkä selvitty. Tänään kävelin vesisateessa ja harmaudessa pitkään ja hartaasti ja satuin vielä nauttimaankin siitä. Suurelta osin se varmaan johtui karvatassujen seurasta... mutta taisinpa nauttia muutenkin. Hyvä niin, sillä se on aina positiivista jos näkee läpi "harmaiden pilvien".
Katsoin tässä muutama päivä sitten elokuvan (tarkemmin ottaen kaksi), jotka kertoivat naisen matkasta ja itsensä etsimisestä. Joo...kuullostaa se (ja ehkä olikin hieman) kliseiseltä. En silti ole ollut niin liikuttunut pitkiin aikoihin mistään elokuvasta kuin tästä kyseisestä tarinasta. Niin moni asia siinä kosketti joitain herkkiä kohtia sisälläni (huom, eikä elokuvassa edes ollut mitään kunnon rakastelukohtausta...). Muistoja menneiltä ajoilta heräsi myöskin. Jokin vaisto sisälläni alkoi herätä. Tarkemmin ajateltuna olen törmäillyt ympäristöstäni moniin erilaisiin vihjeisiin siitä mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Mielenkinnolla seuraan, minne polku minua vie.
Vaikka huomaan hyväksyväni syksyn sateet ja harmaat päivät paremmin kuin jonkin aikaa sitten, kaipaan silti aurinkoa, lämpöä ja iloa. Ja ystäviäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti