Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 2. syyskuuta 2013

Syksy tulee...ehkä olen valmis, tai sitten en.

Kylmiä alkaa aamut olemaan. Hanskat ja pipo pitää taas kaivaa esiin. Mielumminhan sitä käpertyisi peiton alle tai lämpöiseen syleilyyn, mutta aina se ei ole mahdollista. Kynttilöitäkin voi alkaa taas sytytteleen.

Juupa juu. Mun elämä keskittyy tällä hetkellä treenaamiseen. Päivittäisiä lenkkejä koirien kans, treeniä tatamilla, joogamatolla ja tanssilattialla. Päivien pelastuksia todellakin. Sekä koirat että treenit. Sellaiset ihmiset joilla koiria (tai kissoja) ei ole, ei voi tietää mistä puhun. Valitan. Yksi neuvo: Kokeilkaa joskus.

Syksyisin jokainen meistä tarvii lämpöisiä ajatuksia. Joskus ne on pahasti kadoksissa. Mutta kun uskaltautuu puskemaan itsensä esimerkiksi treeneihin, niin se jo auttaa. Treeneistä ja kuntoilusta ylipäätänsä puhuttaessa täytyy mainita myös siitä ruokavaliosta. On erityisen tärkeää syödä monipuolisesti jos vielä treenaakin ahkerasti. Minulla itselläni on oikeanlainen ruokavalio vielä hakusessa, mutta huomattavaa parannusta on jo tapahtunut. Ja olen tyytyväinen ainakin tähän hetkiseen tilanteeseen. Nähtävästi ei elimistöni oikein ole sujut tuon punaisen lihan kanssa, mutta katsotaan nyt mihin tämä kokeilu johtaa. Lisäksi tuo ruokavalio vaikuttaa hyvin suuresti mielialaan. Hyvin kiitollinen olen Antti Heikkilän kommenteista ja kirjoituksista, jotka ovat antaneet paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja.

Tästä on hyvä polkasta syksy käyntiin.  :)

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Syksyinen aamu

Eilinen treeni tuntuu kehossa. Oli sekä turhauttavaa että ihanaa huomata omia puutteita ja taitoja omassa harjoittelussa. Uusi tuulahdus, uusi näkökulma. Muutama mustelmakin tuli pitkästä aikaa tatamilla pyöriessä.

Kaunis ja aurinkoinen aamu tänään. Syksy tekee kovasti tuloaan, mutta silti on todella lämmin ilma. Tutukimusmatka kroppani puheeseen jatkuu taas. Toista päivää yritän parhaani mukaan hiljentyä kuuntelemaan mitä kehoni sanoo. Miksihän sitä niin helposti hylkää se äänen? Ja mikä se on se voimakkaampi ääni joka saa keskittymään johonkin aivan muuhun ku siihen miltä tuntuu? Mielenkiintoista.

Omenasiideri viinietikkaa hain taas kaupasta. Se on kyllä monipuolinen aines. Tänäänkin luin sen uudesta parantavasta käyttötarkoituksesta. Itsellä se lähinnä on tähän asti ainakin toiminut hyvin päänahan hoitamiseen pesun jälkeen. Toimii loistavasti.

On siis uusi päivä ja uudet tapahtumat. Mielenkiinnolla katson mitä tänään vastaan tulee.

maanantai 12. elokuuta 2013

Mustikoita

Tänään oli haasteellinen päivä. Mieli oli levoton. Tuntui siltä ettei mikään tuntunut rauhottavan sitä. Ei edes pitkä lenkki. Vaikka välillä juoksinkin, en löytänyt rauhaa. Sain äidiltä mustikoita. Se tuntui hyvälle. Perhe. Kuinka suuri voima siinä piileekään.

Harjoittelen tänään taas kunnioittamaan itseäni ja mieltäni. Hyväksyn levottomuuteni sellaisena kuin se on ja teen parhaani hoitaakseni levottomuutta sitä vaatimalla tavalla: olemalla tekemättä mitään. Lepäämällä. Sana lepo tuntuu jo helpottavan hiukan olotilaani. Nyt on juuri se aika, jolloin on taas mahdollisuus tutustua itseensä ja omiin tuntemuksiini.

Juuri tänään tuntuu haasteelliselta hyväksyä mielen levottomuus. Haaste. Otan sen vastaan. Harjoittelen. Hyväksyn. Lepään. Hengitän.

Huomenna on uusi päivä.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Syksyinen kesäpäivä

Aamusta erehdyin lähtemään lenkille liian kesäisillä vaatteilla...paleli. Jouduin käätymään takaisin kotia kohti nopeammin kuin olin suunnitellut. Toki olisin voinut ottaa muutaman juoksuaskeleenkin, mutta ei heti aamusta tällä kertaa jaksanut.

Erittäin positiivista oli tuossa lyhyemmässä lenkissä se, että juuri kun olin ohittamassa ystäväni taloa sain iloisen kutsun aamuteelle heidän pihalleen. Aamutee jäi juomatta, mutta keskustelu oli erittäin antoisaa. Palelukin unohtui siinä lämpöisessä auringonpaisteessa istuessa tuulensuojaisessa paikassa.

Olen kiitollinen tästäkin päivästä. Monta pientä asiaa on saanut hymyn nousemaan kasvoilleni.

Ihmisien välisellä vuorovaikutuksella on ihmeellinen voima. Tänäänkin olen havainnut monenlaista vuorovaikutusta eri ihmisten läheisyydessä. Saman ihmisen kanssa vuorovaikutus vaihtelee myös. Kuinka paljon vuorovaikutukseen voi itse vaikuttaa...?

Tutkiminen jatkuu.

lauantai 10. elokuuta 2013

Mansikkaa ja suklaata

Meitä on joka lähtöön ja asemalle. Niin ja asemien välillekkin vielä. Ja kaikilla meillä on oma tapamme toimia. Toiset toimii, kuten on opetettu, toiset kopio toisten tapoja. Toiset toimii tilanteen mukaan parhaalla katsomallaan tavalla. Miten minä haluan toimia?

Kunnioitus ja arvostus on niitä asioita joita haluan oppia ja opetella. Harmittaa tilanteet joissa en vielä noita hallitse, mutta onneksi saan harjoitusta joka päivä. Kunpa ihmiset huomaisivat, kuinka paljon rakentavaa on arvostava asenne kuin vihamielinen ja kateellinen.

Asioista keskusteleminen avoimesti on asia, jota tapahtuu aivan liian harvoin. Hyvin usein keskustelut koetaan jotenkin vaarallisiksi tai uhkaaviksi tilanteiksi. Miksihän puhuminen on joskus niin vaikeaa? Tahdon puutettako? Opittua sulkeutuneisuutta? Pakenemista? Rohkeuden puuttumista?

Rakkaus on hieno asia. Sen tunteminen antaa voimaa jaksaa raskaitakin hetkiä elämässä. Puhdistamalla sydämensä voi tuntea aidon rakkauden selkeästi. Vain kuuntelemalla voi kuulla. Katselemalla voi nähdä. Uskaltautumalla tuntemaan koko tunteiden kirjon voi tuntea paljon, oppia paljon. Rohkeutta hyväksyä tilanne juuri sellaisena kun se on. Lyhyesti : läsnäolo.

Mitä tapahtuukaan silloin kun kaksi ihmistä ovat samaan aikaan läsnä juuri siinä hetkessä? Oletko kokenut sen? Miltä se tuntui?

Väsymys painaa. Ehkä siinä on pitkä työviikko ja monenlaiset ajatukset elämästä. Kiitos Ystävät. Ilman teitä olisi paljon pimeämpää. Mansikkaa ja suklaata.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Harmaiden päivien ajatuksia

Mitä työnteko oikeasti on? Onko se sitä, että raataa kellokortin mukaisesti vähintään kahdeksan tuntia päivässä? Onko se aidosti ja oikeasti arvostettavaa työntekoa, jos työpäivän jälkeen ei jaksa enää mitään muuta, kuin lösähtää sohvalle tekemättä mitään ja hetken päästä kömpiä sänkyyn jaksaakseen taas seuraavana aamuna leimata kellokortin ajoissa... Eikö töiden jälkeen saa olla iloinen ja pirteä? Jotta ihminen voisi olla iloinen ja pirteä työpäivän jälkeen, täytyisi työpäivän olla juuri sellainen, ettei se ylitä yksilön voimavaroja. Mutta pitäähän sitä nyt olla aivan uuvuksissa töiden jälkeen! Muutenhan sitä on laiska! Vai miten se nyt olikaan....

Mikä ihan oikeasti tekee ihmisestä ahkeran ja millaista ahkeruutta yhteiskunnassamme arvostetaan? Miksi materiaalista on tullut tärkeämpää kuin aidosta huolempidosta ja välittämisestä ihmisten välillä?

Pienet hyvät asiat. Niistä rakentuu yllättävän suuri onni. Halaus. Niin pieni asia tuottaa suunnatonta iloa. Ainakin minulle. :)

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pyyhitäänpä pölyt blogista....

Pitkästä aikaa voisin taas kommentoida ajatuksiani. Matkani jatkuu ja kehitys sen mukana. Paljon olen pohtinut taas kaikenlaista, kuten aina. Oma hyvinvointi ja siihen vaikuttaminen on todella mielenkiintoinen asia. Siihen kun  pystyy vaikuttamaan niin monella tavalla. On hyvin mahdollista ajaa itsensä ihan pohjalle... tai on mahdollista nostaa itsensä pohjalta. On mahdollisuus herätä auringonpaisteeseen pilvisenäkin päivänä. Jokainen aamu ei ole hyvä. Yksinkertaista. Hyväksy se. Se kuuluu elämään.

Elämä on energian virtaamista. Jos se pysähtyy, ei ole elämää. Elämän kannattaa antaa virrata. Täyttää itsensä elämällä. Elämänsä voi toki täyttää negatiivisilla ja epätoivoisilla ajatuksilla, mutta elämä on todellakin sitten sitä: epätoivoista ja negatiivistä. Tarkoituksena olisi kuitenkin tasapaino. Siihen kuuluu niin positiiviset kuin negatiivisetkin ajatukset. Mikäli jompi kumpi on ns. "voitolla" pitäisi herätyskellot soida ja kovaa....

Mielen voima on uskomaton. Treenaaminen sekä fyysisesti ja henkisesti on tullut minulle hyvin tärkeäksi osaksi elämääni. Ja treenaaminen kannattaa tehdä monella eri osa-alueella, laajalti. Itse huomaan kaipaavani seuraavanlaista treenausta: Fyysisesti vaativaa voimaa ja kehonhallintaa kehittävää treeniä, mielenhallintaa harjoittavaa treeniä ja ehdottomasti myös treeniä joka ei ole niin vakavaa. Ihanaa. Sana treeni tuo mieleeni niin herkullisia ajatuksia, kun olen antanut itselleni mahdollisuuden treenata sitä mitä kehoni ja mieleni vaatii. Ja se jos jokin tuottaa tuloksia.

Elämänmuutos ei ole koskaan turhaa. Suunta kannattaa muodostaa siitä mihin haluaa. Joo, ehkä paljolti tuttuja kommentteja... mutta elämäntapamuutokset ei ole niin vaikeita kun annetaan ymmärtää. Mutta ihan turha on luulla että tekemättä mitään voi tapahtua mitään. Pieniä asioita tekemällä saa aikaan isoja muutoksia. Muutos alkaa aina itsestä sisältä.

Ja mikäli muutos kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä samankaltaisiin ihmisiin.