Kaikilla on haaveita ja unelmia, niin pitää ollakki. Niillä on suuri merkitys hyvinvointiin ja elämässä eteenpäin pääsemiseen. Hyvin usein ainut este haaveiden toteutumiselle on ihminen itse. Ja jos hieman vielä tarkennetaan, on kyseessä ihmisen sisällä oleva pelko.
Tieto epäonnistumisen mahdollisuudesta estää monia hienoja haaveita toteutumasta. On niin sanotusti "turvallisempaa" taivaltaa harmaata tuttua tietä (elämän arkea), kun ei ainakaan ole epäonnistunut yrityksessään. Tähän moni tyytyy, ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Jokaisellahan on oikeus valita, mitä omalla elämällään tekee. Hyvä niin.
Mitä sitten voisikaan tapahtua, jos edes yrittäisimme tavoitella jotakin unelmaa, joka saa meidät hymyilemään kerta kerran jälkeen aina kun se ajatuksiin jostakin tulee? Mahtaisiko se värittää harmaata arkeamme edes hetken, jos tavoittelisimme tuota haavetta pelkän ajattelun lisäksi? Entä jos se onnistuisikin?
"Chances multiply if you grab them. "
(aforismi, jonka kirjoittajaa en tiedä)
maanantai 18. huhtikuuta 2011
perjantai 8. huhtikuuta 2011
"The mind is given to you....
you are not given to the mind."
Pidän aforismeista ja sananlaskuista. Joskus ne piristävät päivää mukavasti. Toisinaan ne saavat uppoutumaan omiin kokemuksiin hyvin syvällisesti. Usein sitä jää ihmettelemään, kuinka jokin lyhyt lause voi sisältää asiaa niin paljon. Ajatuksien miljoonat haarat ja niistä jokaisesta haarautuvat miljoonat sivuhaarat tuottavat usein tiukkoja solmuja, joita on vaikea aukoa. Aforismit tuntuvat toimivan joskus kuin viidakkoveitsi, katkoen oksat jotta pääsisi eteenpäin...
Mitä yksinkertaisemmat säännöt, sitä yksinkertaisempi elämä. Voisiko sitä yleistää niin yksinkertaisesti? Onko elämän tarkoitus olla yksinkertaista? Miksi meille on kehittynyt niin monimutkainen ajattelemisen taito, jos se tuottaa meille hyvin usein ongelmia... vai onko kyse siitä että emme vielä hallitse tätä taitoa tarpeeksi hyvin?
Miksi toiset meistä eivät tunnu ajattelevan juuri mitään ja toiset ajattelevat liikaakin? Onko ajatuksen tasoilla kenties oma evoluutionsa, josta edellä mainitut ovat ovat "ketjun" osia? Jos näin on niin mihin tuo evoluutio johtaa...? Kuinka paljon on mahdollista kehittää ajatuksiaan? Entä oppia käsittelemään ja tulkitsemaan omia mielensä tuotoksia ja tulkintoja?
Pidän aforismeista ja sananlaskuista. Joskus ne piristävät päivää mukavasti. Toisinaan ne saavat uppoutumaan omiin kokemuksiin hyvin syvällisesti. Usein sitä jää ihmettelemään, kuinka jokin lyhyt lause voi sisältää asiaa niin paljon. Ajatuksien miljoonat haarat ja niistä jokaisesta haarautuvat miljoonat sivuhaarat tuottavat usein tiukkoja solmuja, joita on vaikea aukoa. Aforismit tuntuvat toimivan joskus kuin viidakkoveitsi, katkoen oksat jotta pääsisi eteenpäin...
Mitä yksinkertaisemmat säännöt, sitä yksinkertaisempi elämä. Voisiko sitä yleistää niin yksinkertaisesti? Onko elämän tarkoitus olla yksinkertaista? Miksi meille on kehittynyt niin monimutkainen ajattelemisen taito, jos se tuottaa meille hyvin usein ongelmia... vai onko kyse siitä että emme vielä hallitse tätä taitoa tarpeeksi hyvin?
Miksi toiset meistä eivät tunnu ajattelevan juuri mitään ja toiset ajattelevat liikaakin? Onko ajatuksen tasoilla kenties oma evoluutionsa, josta edellä mainitut ovat ovat "ketjun" osia? Jos näin on niin mihin tuo evoluutio johtaa...? Kuinka paljon on mahdollista kehittää ajatuksiaan? Entä oppia käsittelemään ja tulkitsemaan omia mielensä tuotoksia ja tulkintoja?
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Uusi jakso
Jokainen voi tunnistaa omasta elettystä elämästä selkeitä jaksoja, joilla on alku ja loppu. Mitä useamman jakson on aloittanut ja saattanut loppuun, sitä selkeämmin tajuaa nuo vaiheet. Hyvin usein jäkikäteen.
Kuinka sitä sitten osaisi arvostaa monipuolisesti niitä menneitä jaksoja omasta elämästään? Ne ovat opettaneet paljon ja opettavat jatkuvasti lisää ja tahtomattaankin ne vaikuttavat meneillä olevaan jaksoon. Mutta kuinka paljon annamme näiden menneiden jaksojen vaikuttaa ja millä tavalla? Toisinaan sitä ajautuu ajattelemaan varsin negatiivisesti noista menneistä jaksojen tapahtumista. Mutta miksi negatiivisesti? Miksi ei voisi ennemmin tutkia menneitä jaksoja kuin "oppikoulua" positiivisessa mielessä ja rakentavasti?
Tuntuu siltä että usein tarvitsee jonkun ulkopuolisen muistuttamaan siitä että näiden menneiden elämänjaksojen tarkastelu voisi olla ennemmin positiivisesti latautunutta. Se lisäisi silloin energiaa, eikä kuluttaisi sisäisiä voimavaroja. Voihan sitä muistutella itseään positiivisesta menneiden ajanjaksojen katselusta, mutta aina se ei onnistu. Mistä se negatiivinen ajatusmalli on meille tullut?
Kuinka sitä sitten osaisi arvostaa monipuolisesti niitä menneitä jaksoja omasta elämästään? Ne ovat opettaneet paljon ja opettavat jatkuvasti lisää ja tahtomattaankin ne vaikuttavat meneillä olevaan jaksoon. Mutta kuinka paljon annamme näiden menneiden jaksojen vaikuttaa ja millä tavalla? Toisinaan sitä ajautuu ajattelemaan varsin negatiivisesti noista menneistä jaksojen tapahtumista. Mutta miksi negatiivisesti? Miksi ei voisi ennemmin tutkia menneitä jaksoja kuin "oppikoulua" positiivisessa mielessä ja rakentavasti?
Tuntuu siltä että usein tarvitsee jonkun ulkopuolisen muistuttamaan siitä että näiden menneiden elämänjaksojen tarkastelu voisi olla ennemmin positiivisesti latautunutta. Se lisäisi silloin energiaa, eikä kuluttaisi sisäisiä voimavaroja. Voihan sitä muistutella itseään positiivisesta menneiden ajanjaksojen katselusta, mutta aina se ei onnistu. Mistä se negatiivinen ajatusmalli on meille tullut?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)