Se olo, kun yhtäkkiä sun yli on jyrännyt jokin ja sä istut maassa. Täysin pois kontrollista ja ihmettelet että mitä oikein tapahtui... se tunne pikkulinnulla kun se lentelee ympäriinsä kauniina kesäpäivänä ja törmää täydellä teholla ikkunaan ja tippuu maahan... ja kun siihen ei ole mitenkään varautunut. Täysin odottamatta, ennalta arvaamattomasti, nurkan takaa...huomaamatta ja vielä yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa.
Se tunne, kun sä selvittelet siinä maassa istuessa ajatuksia, tarkistelet onko kaikki tallella ja paljonko tuli kolhuja vai tuliko kolhuja ja minkälaisia... ja ennen kaikkea, mitä oikein tapahtui. Ja miksi? Kestää jonkin aikaa, ennen ku tajuaa, miksi ja miten ja minkä takia.
Sitä usein jää siihen hetkeen jotenkin kiinni. Se tarrautuu ku kärpäspaperi. Aika pysähtyy ja kaikki muu ympärillä liikkuu. Ite on ihan jähmettyneenä. Hiljaa, yksin ja hämmentyneenä. Ei pysty sanomaan oikein mitään, eikä tekemään yhtään mitään. Toivoo vaan hiljaa, että joku ystävistä nostaisi ylös ja siirtäisi sen verran tien sivuun, jotta ei jäisi seuraavan jyrän alle. Ainakaan ihan heti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti