Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 27. joulukuuta 2010

Peili

Tarkastelemalla ympäristöään voi huomata monenlaista. Ympärillämme olevat tapahtumat vaikuttavat meihin tavalla tai toisella, mutta itse pystymme vaikuttamaan siihen kuinka paljon ja miten ne vaikuttavat.

Jos osaa kuunnella omia tuntemuksiaan oikealla tavalla, voi ympäristössä tapahtuvat asiat ottaa positiivisesti ihan realistisella tavalla, ilman että leijuu pilvissä tai kuvittelee ja elää haavemaailmassa. Yleisin kritiikki mitä ns. "positiivisesti" ajatteleva ihminen kohtaa, on se ettei katso asioita realistisesti, vaan katsoo kaiken vaan "paremmaksi" kuin onkaan. Mielestäni positiivinen ajattelu ei kuitenkaan ole tällaistä "pilvissä liitämistä", koska eihän positiivisesti ajateleva ihminen sulje asioiden negatiivisia puoli pois näkökulmastaan. En ainakaan minä. Positiivisen ajattelun näen ennemminkin olevan asioiden hyväksymistä sellaisenaan kun ne ovat ja ennen kaikkea, että näkee myös negatiivisten asioiden positiivisen vaikutuksen. Eihän ole tarkoitus tuijotella pelkästään negatiivisia asioita ja jumittaa niissä, vaan hyväksyä ne, oppia niistä ja tallentaa oppimansa vastaisuuden varalle tietona jota voi käytää tarpeen tullen.

Tarkkailemalla ympäristön reaktioita ja tapahtumia voi oppia hyvin paljon, sanomatta sanaakaan. Taas toisinaan luottamuksellisen keskustelun kautta voi saada kallisarvoista palautetta ja lisää tietoa asioista, joita ei ehkä heti ulkoisista merkeistä osaa tulkita. Luottamuksellisen keskustelun kanava on usein hyvin harvinainen ja vaikeasti tavoitettava, jota kannattaa arvostaa mikäli sellaiseen saa mahdollisuuden.

Keskusteleminen on aina ainutlaatuinen ja paljon antava oppimistilanne, mikäli molemmat osapuolet pysyvät avoimina ja vastaanottavaisina. Miksi me yleensä keskustelemme niin vähän asioista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti